Tiedä omat oikeutesi

 Ylitin eilen itseni ja kävin ensimmäistä kertaa omilla ulosottosivuilla katsomassa, että miltä se velkasaldo nyt sitten näyttää. Ja olihan siellä velkaa, +40t€. Tuossa ei kuitenkaan ole kaikki velat mitkä pitäisi. Sain eilen myös kaksi kirjettä perintäyhtiö Lowellilta. Kirjeet koski kahta isoa velkaa. Kirjeet luettuani meninkin tuonne omille ulosottosivuille vain huomatakseni, että Lowell on pantannut näitä kahta isoa velkaa itsellään toukokuusta asti. 

Tänään sitten otin asiakseni olla yhteydessä Lowellin asiakaspalveluun chatin välityksellä. Ilmoitin heille, että haluan heidän siirtävän velat oikeudelliseen perintään. Tämä siksi, että silloin kaikki velat olisivat siellä ulosotossa ja sieltä ne sitten lyhenisi kukin ajallaan. Vaan mitä vastasi Lowellin asiakaspalvelija. 

"Valitettavasti emme voi siirtää velkoja oikeudelliseen perintään, koska tästä aiheutuu niin paljon lisämaksuja". Ja nimenomaan siis lisämaksuja HEILLE! Ja lopuksi tottakai asiakaspalvelija poistui linjoilta. 

Harmi vaan, että eipä tajunneet sohaisevansa muurahaispesää. Minähän en tätä asiaa tähän jätä. Olen tässä yrittänyt luonnostella samalla pikku kirjettä tuonne perintätoimistoon sisältäen lakitekstiä. Nyt nimittäin, kun olen itse pyytänyt velan siirtämistä oikeudelliseen perintään, he eivät myöskään saa enää periä minulta perintäkuluja. Tätä asiaa en todellakaan purematta niele. 

On aivan älytöntä miten nämä perintäyhtiöt yrittää keplotella kaikin keinoin. Luulevat vissiin, että ihmiset ei osaa ottaa asioista selvää ja selvittää omia oikeuksiaan. Se, että minä olen ylivelkaantunut ei tarkoita sitä, etteikö minulla olisi mitään oikeuksia. 

Te ketkä olette samassa tilanteessa, niin selvittäkää oikeasti mitkä on teidän oikeudet ja toimiiko se perintätoimisto lakipykälien mukaan vai yrittävätkö huijata teitä. 

Veloista en voi syyttää ketään muuta kuin itseäni, mutta tästä perintätoimiston toiminnasta aion pitää meteliä. Veikkaan, että alkuperäinen velkojakaan ei ole ihan tyytyväinen siihen, että velkaa seisoo maksamattomana perintätoimiston listoilla, kun se voisi olla jo ulosotossa ja sitä olisi todennäköisesti maksettu jo edes vähän pois.  

Tällä hetkellä kiehun raivosta täällä, mutta huomenna on päivä uusi ja tämän taistelun vien loppuun asti.

Kivaa keskiviikkoa kaikille! Ja kiitos kaikille ketkä olette täällä blogissa käyneet lueskelemassa näitä tekstejä. 

Kommentit

  1. Hei. Enpä ole tuommoista tiennyt. Itsekin vaadin aikoinaan samaa johon jokaisella on oikeus niin perintä toimisto ei siihen suostunut ja kaikki kasvaa. Sit ne käy ulosotossa ja palautuvat perintään.
    Mielenkiintoista.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä tunteita ja ajatuksia luottotietojen menetys aiheutti?

Mistä kaikki on saanut alkunsa?

Miten tulen toimeen vaikka olen ulosotossa?