Mitä tunteita ja ajatuksia luottotietojen menetys aiheutti?

 Siinä vaiheessa, kun päätin nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa velkojen maksamisen suhteen, niin mieli oli aika sekaisin. 

Otsassani on näkymätön leima, jossa lukee "luottotiedoton, B-luokan kansalainen", koska näinhän meistä luottotiedottomista ajatellaan hyvin usein. 

Mietin yötä-päivää, että miten tulen selviämään, mitä jos läheiset saa tietää. Pahinta oli alussa vastata haastemiehen puheluihin ja käydä postilaatikosta hakemassa haastekirjeet.

Muutaman puhelun jälkeen haastemiehen puheluista alkoi tulla jo rutiini ja vastaaminen ei enää ahdistunut. Haastemiehet ovat onneksi ystävällistä porukkaa. Eivät syyllistä tai tuomitse. 

Olen huhtikuussa 2020 saanut ensimmäisen haasteen. Yhteenkään haasteeseen en tehnyt vastinetta, mikä näin jälkikäteen ajateltuna on tyhmää. Olisin voinut saada kuluja ja korkoja pois jos olisin laittanut vastineen. 

Olen nyt ollut reilun vuoden verran luottotiedoton. Se ei ole kuitenkaan kohdallani vaikuttanut juuri mihinkään. 

Netistä löytyy niin paljon kauhukertomuksia liittyen ulosottoon ja myös itse tein sen virheen, että uskoin näitä typeriä väitteitä. 

Siinä missä ihmisiä pelotellaan ulosotolla ja ulosottovirkailijoilla, niin kaikki ei pidä paikkaansa. Heistä löytyy ymmärtäväisiä ja asiansa osaavia ihmisiä. He eivät tee päätöksiä huvin vuoksi, vaan heillä on tietyt raamit joiden mukaan toimivat. 

Onneksi itselläni ei ole kiinteää omaisuutta jota olisi voinut ulosmitata, ainoastaan palkkatulot.

Kyllähän se aina hieman ärsyttää katsoa palkkanauhaa ja lukea sieltä, että kuinka paljon palkasta taas menee oman hölmöilyn takia velkoihin. Toki, niin sitä meni ennen ulosottoakin. 

Nykyään ajatukset on kuitenkin huomattavasti levollisemmat kuin ulosoton alussa. On vain opittava elämään asian kanssa ja otettava tämä oppimisen kannalta. Nyt on pakko opetella rahan käyttöä kunnolla, että saa rahat riittämään kaikkeen tarvittavaan. 

Shoppailuhimo alkaa olla pikku hiljaa laantunut. Vaikka tulee selailtua nettikauppoja, niin ostokset jää tekemättä. Ei enää ärsytä, kun ei saa tilattua laskulla. Jos jotain haluaa ostaa, on se maksettava heti tai säästettävä rahat siihen. 

Budjetointi on nyt se asia jonka haluan osaksi päivittäistä arkeani. Se vie aikaa, mutta tahtotilaa riittää ja vaihtoehtona on vain onnistuminen. 

Samassa tilanteessa oleville haluan vielä näin lopuksi sanoa, että raha ja maallinen omaisuus ei määritä ihmisen arvoa. Kyse on vain rahasta, kukaan ei kuole siihen, että sinä olet velkaantunut. Instagramista löytyy mahtava yhteisö jonka ansiosta kukaan meistä joudu olemaan näiden asioiden kanssa yksin. Se yhteisö on auttanut minua pääsemään eteenpäin ja antanut monta hyvää työkalua raha-asioiden hoitamiseen. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten tulen toimeen vaikka olen ulosotossa?

Vuosi ulosotossa